Neljättä kertaa Tampereella järjestetty kaupunkifestivaali Blockfest keräsi viikonvaihteessa oheistapahtumineen yli 10.000 kävijää. Kaksipäiväisellä festivaalilla nuoria viihdyttivät monet kotimaiset ja ulkomaiset hiphop-tähdet.
Avauspäivän odotetuimpiin esiintyjiin kuuluivat Petri Nygård, yhdysvaltalainen rap-legenda Bun B, helsinkiläinen SMC Lähiörotat -kollektiivi, Teosto-palkitun Asan johtama Jätkäjätkät sekä Emma-voittaja Paleface. Päätöspäivänä viihdyttivät mm. reggae-artisti Raappana, ruotsalainen Looptroop Rockers sekä huippusuosittu Jare & VilleGalle -kaksikko. Cheek yllätti kaikki heittämällä 2.500 euroa yleisön joukkoon. Kaksikymmentä eri artistia esitellyt Rähinä Live päätti Fintelligensin johdolla päälavan ohjelman kaksituntisella ilotulituksella.
Jo ennakkoon loppuunmyyty tapahtuma sujui rauhallisissa merkeissä, järjestysmiehet tekivät alueelta ja sen välittömästä läheisyydestä vain muutaman kiinnioton. Poliisi tarkisti festivaalin kahdesti, eikä heillä ollut mainittavaa huomautettavaa. Järjestäjä toteaa, että lähistöllä aikaansa vietti myös runsaasti nuoria, joista useimmat eivät olleet festivaalivieraita. Se aiheutti lähialueille valitettavaa häiriötä ja roskaamista.
Järjestäjä on lähes voimaton ongelman edessä. Muiden alueelle ei voi viedä rakennelmia ja järjestysmiehet eivät saa lupaehtojen mukaisesti valvoa järjestystä kuin festivaaleilla ja sen välittömässä läheisyydessä. Muualla järjestyksen valvominen on poliisin tehtävä.
– Ehkä jatkossa kaupunki voisi aina isommissa tapahtumissa viedä tilapäisiä jäteastioita kadunkulmiin. Pystyisikö poliisi irrottamaan yhden partion erityiseksi festivaalipoliisiksi, joka kiertäisi vakituisesti lähialueilla, Blockfestin tuottaja Kalle Kallonen ideoi.
Tapahtuma sai poikkeuksellisen ikävän varjon, kun Aamulehti uutisoi festivaaleilla tapahtuneesta puukotuksesta. Lehdelle ilmoitettiin välittömästi, että kyseessä oli perätön hätäkeskussoitto. Aamulehti suostui oikaisemaan väärän tiedon vasta kahden vuorokauden kuluttua, kun järjestäjä oli ensin julkaissut avoimen vastineen. Lehti myönsikin, että minkäänlaista puukotuksen uhria ei ollut löytynyt.
Samoin Aamulehti väitti poliisin ottaneen festivaalivierailta haltuun useita teräaseita. Myös tämä tieto on perätön. Festivaaleilla ei ole poistettu yhtään teräasetta kenenkään toimesta, turvatarkastukset olivat tiukat ja niistä oli ilmoitettu selkeästi etukäteen. Tapahtuman jälkeen Aamulehden toimittaja, joka ei käynyt edes festivaaleilla, yhdisti kaikki kaupungissa tapahtuneet häiriöt sekä mm. Facebookissa kokoonkutsutun ja poliisin hajottaman nuorisojuhlan festivaaliin.
Valtakunnallisissa medioissa uutisoitiinkin jopa 73 vieraan joutuneen putkaan Blockfest-tapahtumasta. Tampereella oli mm. samana viikonloppuna toinen, jopa 20.000 vierasta kerännyt tapahtuma keskustassa.
Kaikki muut mediat suhtautuivat järjestäjän oikaisupyyntöön asiallisesti ja korjasivat uutisointiaan. Sen sijaan Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen on kieltäytynyt julkaisemasta edes järjestäjän kommenttia. Jokinen yritti kieltää asian vedoten sananvapauslakiin, jossa vastineoikeus on vain henkilöillä.
Blockfest ei ole viemässä Aamulehteä oikeuteen, vaan vetoaa Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeisiin virheen korjaamisesta, totuudenmukaisesta tiedonvälityksestä sekä erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuneen tahon kommentointioikeudesta. Päätoimittaja Jokinen halusi kuitenkin poistaa ennen julkaisemista esimerkiksi Aamulehteä kritisoivat kohdat. Tämä on selvästi JSN:n ohjeiden vastaista ja Blockfest tulee viemään Aamulehden epäeettisen toiminnan neuvoston käsittelyyn. Aamulehti jatkoi tänään näkyvästi uusien syytösten julkaisemisia lehdessään, eikä antanut järjestäjälle edes mahdollisuutta vastata samassa yhteydessä.
– Jos Aamulehti esittää perättömiä syytöksiä, tulee heidän kestää myös jonkinlaista kritiikkiä. Kommenttimme on asiallinen ja sen voi kuka tahansa todeta, Kalle Kallonen päättää.
Blockfest järjestetään ensi vuonna 17.-18.8.2012, jälleen rennon hyväntuulisissa merkeissä.
Blockfestin avoimen vastineen Aamulehdelle voit lukea tästä: