Kaupunkifestivaali Blockfest vahvistaa jälleen esiintyjäkaartiaan. Viidettä juhlafestivaaliaan Tampereen Tullinaukion alueella 17.-18.8.2012 viettävän, aikaisemmin jo ennakkoon loppuunmyydyn tapahtuman liput liikkuvat jälleen hyvää vauhtia ja esimerkiksi VIP-liput loppunevat pian.
Blockfestin avauspäivää tähdittämään on kutsuttu palkittu Asa soolokokoonpanollaan, muita perjantain esiintyjiä ovat mm. kultaa ja kunniaa keränneet Jukka Poika, Paleface, Ruger Hauer, kulttibändi SMC Lähiörotat sekä Ruger Hauer. Lauantain artistikaartiin on lisätty tänäkin vuonna räväyttävä ja keväällä uuden albuminsa julkaiseva Cheek, joka kohautti viime Blockfesteilä heittämällä yleisön joukkoon tuhansia euroja
Samana päivänä estradille nousevat myös Emma-palkittu Jare & Villegalle, kansainvälisiä portteja kolkuttava Gracias ja levy-yhtiönsä artistikaartin tuova Rähinä Live Fintelligensin johdolla.
Esiintymislavalla on aina nähty myös kansainvälisiä tähtivieraita sekä kaikki kovimmat kotimaiset hiphopin kärkinimet, vielä useita artisteja vahvistetaan festivaaleille. Joka vuosi lisäksi yksi uusi tulokas on päässyt esiintymään yleisöäänestyksen perusteella. Aiempina vuosina hyväntuulisessa hengessä vietetty Blockfest toivoo positiivisen ilmapiirin jatkuvan edelleen. Tänä vuonna kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöasioihin.
Liput ovat myynnissä Lippupalvelussa, Tiketissä ja valikoiduissa erikoisliikkeissä.
Blockfestin kotisivut: www.blockfest.fi